Historiaa
Amurin Krouvi sijaitsee Satakunnankatu 50 Tampereen Amurissa. Paikka oli aikoinaan STS Pankki, josta vieläkin on selvästi näkyvillä ainakin kassaholvi.
Vuonna 1991 Sirkka H. perusti tiloihin Carolina Pubin. Carolina Pub sai nimensä Sirkan silloisesta lemmikistä papukaijasta. Noin kahden vuoden toiminnan jälkeen Sirkka vuokrasi tilat Eskolle, joka piti paikkaa vuoden päivät.
Sitten vuonna 1994 kehiin astui Isä Pohjanmaan Aaretti. Aaretti alkoi kehitellä paikkaa ohjellisempaan suuntaan. Tuli tietovisa, karaoke, tikkakisat, biljardi, viikonloppu esiintyjät ym..
Vuonna 2000 1.6 tuli jällleen uudet omistajat ja nimeksi tuli Mambo. Mambona paikka oli vajaat kaksi vuotta.
Marras-joulukuun vaihteessa 2001 omistajiksi vaihtui Janne ja Eila ja uudeksi nimeksi tuli Amurin Krouvi. Janne ja Eila pitivät paikkaa kunniakkaasti elokuun 19.2009 saakka.
20 elokuuta 2009 ruoriin astui jälleen uudet omistajat.